Kehtaaminen


Onko sinun hyvinvointisi tiellä kehtaus? Se, että en kehtaa. Pohditko mitä muut sanovat tai ajattelevat? Toisten ajatusten pohtiminen varsinkin on petollista. Sinä et tiedä, mitä toisen pään sisällä liikkuu. Tai toisten sanomisten epäily. Se, että ei usko mitä toinen sanoo. Tässä kohtaa pitää luottaa, että toinen osaa kertoa mielipiteensä. Ja jos ei osaa, vaan valehtelee, niin se on hänen häpeänsä.
Annan muutaman esimerkin.

Toisten ajatusten pohtiminen

"Ihana hame. Mutta minä en kehtaa tätä päälleni pukea, kun on niin paksut nilkat. Mitä ne kaikki muut ajattelisivat minusta?"
"Haluaisin mennä tanssitunnille, mutta mitä ne kaikki muut ajattelisivat minusta? Tällainen, jolla on kaksi vasenta jalkaa, menee sinne ammattilaisten joukkoon."
"Teksi mieleni syödä tuo pulla tuosta lautaselta, mutta mitä nuo työkaverit ajattlevat? Miettivät varmaan, että minulla ei ole yhtään itsehillintää."

Toisten puheiden epäileminen

"Tuo lapset milloin vaan meille hoitoon, niin pääset yksin kauppaan." "En minä kehtaa. Niillä on omatkin lapset ja työt."
"Lähde meidän mukaan lenkille, mennään hiljalleen yhdessä." "En minä pysy kuitenkaan niiden perässä, ne menee niin kovaa."

Näistä pienistä asioista voi loppupelistä tulla isoja esteitä matkalla hyvinvoivaan minään. Unohtuu se, mitä minä haluan, eikä aseteta itseä ja omaa hyvinvointia etusijalle. Ennen minua menee kaikki muu.

Kehtaamisharjoitus

Luota, että olet kerännyt ympärillesi hyviä tyyppejä, jotka arvostavat sinua. Ja vain sinun ja näiden hyvien tyyppien mielipiteellä on väliä. Eli, jos pohdit kehtaatko, niin kehtaa. Aina, kun mieleesi tulee jokin asia, mitä haluaisit tehdä, niin tee. Tee se oikein itsesi kiusaksi. 😅 Jos jollain on päätöksestäsi jotain kieleteistä sanottavaa, niin häntä ei ehkä ole tarkoitettu sinun lähellesi, sillä hän ei kunnioita sinun tarpeitasi, haaveitasi ja toiveitasi.
Jos kukaan ikinä ehdottaa jotain ja se yhtään hitusen verran kiinnostaa sinua, niin suostu. Älä epäile hetkeäkään sanojan tarkoitusperää tai hyvyyttä, vaan tartu tarjoukseen. Luota, että tämä ihminen haluaa sinulle vain ja ainoastaan hyvää.

Aloita siis tästä hetkestä kehtaaminen, jotta jaksat vielä huomennakin ja, jotta voit elää itsesi näköistä elämää. Luota itseesi ja ympärillesi valitsemiisi ihmisiin. Muista viis.


Kommentit