Sankohiipimisen SM-kisat

Moni on varmasti törmännyt Facebookissa mitä ihmeellisempiin kilpailuihin aina kännykän heitosta, lypsyjakkaran heittoon. Yleensä nämä ovat pienten paikkakuntien kesätapahtumia, jotka lähtevät lentoon sosiaalisen median avulla. Kälyni laitoi reilu viikko sitten viestin, että lähdetäänkö Kivijärvelle  Hannunkiven lomakylään Sankohiipimisen SM-kisoihin? Olin heti mukana. Tässä yhdistyy kilpailu, haastavuus, outous, hupi, nauru ja monta muuta asiaa. Luimme kisaa edeltävänä iltana, että tämä kisa on kasvanut vuosi vuodelta ja nostanut Kivijärveä myös kansainväliseen tietoisuuteen. Tänä vuonna kisa järjestettiin neljättä kertaa. Edellisenä vuotena osallistujia oli ollut 90. Tänä vuonna Facebookin tapahtumissa kisasta oli kiinnostunut 25 000 ihmistä, joten järjestäjät olivat rajanneet osallistujamäärän 300:een. Sankohiipiminen on Suomen perinneurheiluliiton laji ja siinä kannetaan vettä kahdessa ämpärissä rataa pitkin mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman vähän läikyttäen.

Sankohiipimisen kisapäivä

Meitä lähti suvusta kilpailemaan neljä. Kaksi naisten sarjaan ja kaksi miesten sarjaan. Lisäksi saimme houkuteltua pienen kannustusjoukon mukaamme. Kälyni oli tilannut koko porukalle tiimipipot, joissa luki: "You call it chaos, we call it team work. Tiim HonKone". Päätimme myös pukea päällemme pelastusliivit, sillä aina on vaarana hukkua ämpäriin. Kisapäivän aamuna lähdimme jännittyneinä matkaan, tietämättä mitä edessä siintää. Perillä Kivijärvellä oli jo suuren urheilujuhlan tuntua. Autoja oli paljon ja iloiset järjestyksenvalvojat ohjailivat ihmisiä parkkiin. Kohti kisapaikkaa valui iloista ja mahtavasti pukeutumiseen panostanutta porukkaa aina jääkiekkoilijoista, saunojiin ja pupuihin. Paikalla näkyi polttariporukoita, vanhempia paikkakuntalaisia, lapsiperheitä läheisiltä mökeiltä. Olipa paikalla ulkomaalainen toimittajakin.

Kisakansliaan oli melko pitkä jono ja jouduimme hetken jonottamaan, jotta saimme kisanumeromme. Kilpailijoita oli liki 300 ja naisten sarjassa yli 80 osallistujaa. Ilmoittautumisen jälkeen lähdimme tutustumaan rataan ja kuivaharjoittelemaan. Naisten rata oli 250 metriä pitkä ja miesten 500 metriä. Lapset kiertäisivät 250 metriä hiekkaämpärissä vettä kantaen ja nuoret pientä ämpäriä kantaen. Radan alkupäässä oli kaksi traktorin rengasta pystyssä, joiden läpi piti mennä, tämän jälkeen oli auton renkaista tehty jono, joihin piti astua. Näiden jälkeen mentiin tunnelista ja jälleen traktorin renkaiden läpi. Itse rata oli mutkikas ja siinä oli paljon ylä- ja alamäkiä sekä taimikon juuria. Jo tutustumiskierros kertoi, että rata tulee vaatimaan kuntoa. Lisäksi meidän asuvalinta ei ehkä ollut paras mahdollinen. Pelastuliiveillä kumartuminen ja kyykkiminen on melko haastavaa ilman ämpäreitäkin. 

Kilpailut alkoivat lasten sarjalla. Tämän jälkeen oli vuorossa nuoret ja sitten naiset. Oman suoritusvuoron lähestymistä saattoi seurata kisakanslian vieressä olevalta näytöltä. Lisäksi leppoisat kisakuulutukset raikuivat ilmoilla koko ajan. Odotellessa oli hyvä tehdä viimeiset tankkaukset muurinpohjaletuilla. Osa kilpailijoista nautti viereisellä terassilla neuvoa-antavia, mutta tämä saattoi kostautua itse kilpailussa. 😂

Asettauduin jonoon oman lähtövuoroni lähestyessä. Syke alkoi nousta. Kuulin kuinka yleisö hurrasi maalisuoralla juokseville kanssasisarille. Oli minun vuoroni ottaa sangot käsiin. Tarkkana, ei saa läikyttää. Hitsi, hanskat olisi pitänyt ottaa mukaan. Kilpailuvietti nostaa päätään. Suljen kaiken muun pois mielestäni. Astun lähtöviivalle. Hymyilevä setä täyttää sankoni lopulliseen kisamittaan eli piripintaan. Askelkyykky, kädet kahvoihin. 5,4,3,2,1, mene! Varovasti sangot ilmaan ja jalkaa toisen eteen. Edessä on ensimmäinen traktorin rengas. Olin suunnitellut nostavani sangot suorilla käsillä sivulle ja läpi vaan. Hah, ei mennyt ihan niin. Kädet eivät nouse kovinkaan ylös ja arvokasta vettä läikähtää kengästä sisään. Lisäksi renkaan viereen on muodostunut todella liukasta mutaa. Kieli keskellä suuta matka jatkuu. Toisen renkaan kohdalla kuulen kahden miehen keskustelun. Mies nro 1: "Oi joi, nyt läikähti." Mies nro 2 (asiantuntijan äänellä): "Ei ollenkaan pahasti. Tuo oli tämän päivän yksi parhaista läpimenoista." Tämä keskustelu antaa minulle ihan mielettömän buustin. Jatkan matkaa varmoin askelin. Pidän katseen tiukasti polussa ja varon kaikkia esteitä. Kädet hieman sivulla, ettei vettä läiky. Hengitä. Hymyile kannustajille. Kuulen huudot: "Sinä se pelaat varman päälle, ettet vaan tänään huku." Nostan hetkeksi päätä ja nauran. Hitto miten siistiä. Hapottaa ja hengästyttää. Olkapäitä polttaa. Ylämäki. Tämän jälkeen enää traktorin renkaan läpi ja maalisuora häämöttää. Keuhkoja polttaa. Tajuan, että sangot ovat melkein täynnä vielä. Nyt tarkkana. Maalisuorana on pitkä ylämäki. Polvet hieman koukkuun, kädet irti vartalosta ja pitkin tasaisin askelin kohti maalia. Kuulen taputukset ja kannustushuudot. Ne antavat voimia. Maalissa. Pysähdyn ja nostan tarkasti ämpärit mittauspöydälle. Matkalla sangoistani on hävinnyt 25 mm ja 30 mm. Yhteensä siis 55mm. Jokainen läikytetty senttimetri tuo aikasakkoa 10 sekuntia. Tiedossa siis sakkoa 55 sekuntia. Oman suorituksen jälkeen kannustimme vielä miesten sarjan kilpailijat maaliin. 

Tunnelma oli koko kisan ajan katossa ja ihmiset olivat iloisella mielellä. Itse kilpailu venyi kolmen tunnin mittaiseksi ja välillä kilpailijoiden välissä oli pitkiä taukoja. Tämä on ainut asia, mihin ehkä toivoo kehitystä. Voisiko olla kilpasarjat ja vaikka hupisarja, missä useampi ihminen lähtisi radalle yhtä aikaa? 

Me emme jääneet palkintojen jakoon, sillä kannustusjoukot eivät viihtyneet pidempään, eikä heille voinut enempää lakua ja mehua syöttää. Päätimmekin, että varaamme kisapaikalta ensi vuodeksi mökin jo hyvissä ajoin. Saavumme paikalle kuivaharjoittelemaan jo perjantaina ja jäämme launtaina mitallijuhliin. Tänäkin vuonna iltajuhlissa esiintyi mm. Kalevauva ja tunnelma oli varmasti katossa. Lisäksi päätimme hankkia hieman virtaviivaisemmat puvut. Itse lähden ehdottomasti parantamaan omaa sijoitustani, joka oli tänä vuonna 14:s! 👍