Olen aina liikkunut. Jo pienenä tyttönä pääsin äidin mukaan kansalaisopiston aerobiciin. Ensin istuin varaston oven suussa katselemassa ihaillen musiikin tahdissa hytkyviä naisia, ja muutaman vuoden päästä sain itse osallistua tuohon euforiseen tunnin mittaiseen rytkytykseen. Tästä se lähti, minun rakkaus liikuntaan, äidin esimerkistä.
Alakouluikäisenä aloitin voimistelun. Ei se silloin 80-luvulla mitään joukkuevoimistelua ollut, se oli voimistelua tamburiinin tahdissa. Mutta 90-luvulla homma eteni ja siirryttiin ryhmätanssiin. Hitsi, siinä me oltiin oikeesti huippuja, ihan koko Suomen mittakaavassa. Ja discotanssi... Uuh, i loved it. Meidän ohjelman nimi oli Hip-hop-räppäillen ja vieläkin muistan muuveja siitä. Tuolloin ei kuitenkaan harjoiteltu samalla intensiteetillä kuin nykyään, vaan vapaa-aikaa jäi paljon. Silloin urheiltiin muuten. Koripallo, uinti, yleisurheilu, tennis, laskettelu, hiihto.
Lukioikäisenä siirryin lähes täysipäiväisenä aerobicohjaajaksi. Siinä veivattiin aerobicia kymmeniä tunteja viikossa peppuväli jumppa-asuissa, lycraisissa pyöräilyshortseissa, säärystimet rullalla. Step-aerobic oli erityisesti mun juttu. <3 Lukiovuosina meillä oli oma showtanssi ryhmä ja kierrettiin viikonloppuisin keikoilla aina Suonenjoelta Viking Linen laivakeikoille asti. Vähän päälle parikymppisenä tanssin vielä toisen kokoonpanon mukana ja silloin vedettiin keikkaa muutaman iskelmätähden taustatanssijoina.
Sitten kävi perinteiset, kuvioihin astui rakkaus ja raskaus. Alkoi ruuhkaiset vuodet ja showlavat saivat jäädä. Tilalle astui naisten ryhmäliikunnan vetäminen, äitien oma "terapiaryhmä". Kokeiltiin eri liikuntalajeja matalalla kynnyksellä, samalla kun juteltiin, itkettiin ja naurettiin. Jossain vaiheessa minulle tarjoutui mahdollisuus edetä työurallani ja otin vastaan esimiehen pestin. Ja kun siinä ei vielä ollut tarpeeksi, aloitin liikunnan ammattitutkinnon opinnot. Siinä kävi sellainen ruuhkavuosien ruuhkauttaminen ihan omasta halusta. Useampi vuosi meni sumussa ja liikunta oli lähinnä lenkkeilyä ja satunnaista jumppaa.
Mistä löytää kadonneen liikunnan ilon?
Etsi oma lajisi. Tämä on kaikkein tärkeintä. Pyydä kavereita mukaan testaamaan lajeja, sillä yhdessä on turvallisempaa mokata. Kokeile rohkeasti ja tartu avointen ovien päiviin. Facebook on hyvä paikka seurata tapahtumia. Älä jää sohvalle, vaikka se houkuttaisi. Iltaväsymys ei katoa löhöämällä. Ja torkut sohvalla vaikuttavat todennäköisesti negatiivisesti myös yöuniin. Ylös ulos ja lenkille siis! Ota tarvittaessa lapsi mukaan, menkää metsään ja kiipeilkää vaikka kiville, tai joskus on ok ottaa lapsi katsomaan treenejäsi. Merkitse omat treenit kalenteriin, äläkä ole ensimmäisenä luopumassa niistä. Etsi oma aikasi ja tapasi liikkua! 😘Minun pelastukseni
Minut pelasti yksinkertaisuudessaan neljänkympin kriisi. Aloin kiinnittämään huomiota itseeni, ravintooni, tein muutoksia työrintamalla sekä aloitin painojen kanssa treenaamisen tavoitteellisemmin. Pian huomasin, että minuthan on luotu rautojen nosteluun. Pienellä harjoitelulla ykkösmaksimi kyykyssä oli 100kg ja maastavedossa 110kg. Tämä kohotti itsetuntoa ja buustasi kokeilemaan myös uusia lajeja. Tämän hetken suosikit salilla käymisen lisäksi ovatkin jooga, avantouinti ja metsissä samoilu.Kokeilunhalu on kasvanut onnistumisten myötä. Lähden taatusti kokeilemaan mitä tahansa liikuntalajia, just name it. Koska eihän sitä voi tietää mitä löytää, jos ei kokeile.
Edelleen tasapainoilen arjen ja oman ajan kanssa. Minulla nykytilannetta helpottaa se, että työt voi jättää töihin ja kotona on ymmärtävä sekä kannustava perhe, jolle myös liikunta on tärkeää.
Ja haaveet, niitä pitää olla. Minun haave on ehkä joku päivä kilpailla painonnostossa, osallistua vahvinmies kilpailuun tai johonkin exremekisaan. Mutta nuo ovat vielä haaveita. 😉
Kommentit
Lähetä kommentti