Palauttava viikonloppu

Näin viikonlopun kynnyksellä on hyvä pohtia millainen on oma palauttava viikonloppu. Uskallan väittää, että eri ihmisillä tämä tarkoittaa aivan eri asioita. Palautumisen tunteeseen vaikuttavat varmasti ikä, kiinnostuksen kohteet, ympäristö, työ ja monet monet muut asiat. Nuorena minulle palauttavin viikonloppu ikinä oli bailaaminen kavereiden kanssa, kun taas vauva-arjessa parasta oli, kun mies heräsi lasten kanssa aamulla ja sai nukkua vähän pidempään. Palautumista on mielestäni kahdenlaista sekä henkistä että fyysistä. Fyysinen palautuminen tapahtuu levon ja ruoan avulla, mutta ei välttämättä tuo palautujalle suurta onnen tunnetta. Henkinen palautuminen voi tapahtua esimerkiksi ystäviä tapaamalla tai omaa aikaa ottamalla, mutta tämä ei välttämättä edistä fyysistä palautumista. Paras yhdistelmä siis lienee, jos saa yhdistettyä sekä fyysisen että henkisen palautumisen samaan viikonloppuun. 😊

Palauttava viikonloppu, 4 vinkkiä

Treffi-ilta

Muistatko sen tunteen, kun ensi kerran kohtasit jonkun erityisen? Ne kaikki perhoset vatsanpohjassa? Se tunne kun tietää, että pian ollaan hetki kaksin. Jos mahdollista, niin viekää lapset hoitoon vaikka mummolaan. Itse voitte jäädä omalle paikkakunnalle, ei ole pakko lähteä merta edemmäs kalaan. Laittautukaa iltaa varten pitkän kaavan mukaan. Halutkaa tuntea olonne erityisen ihanaksi, ja kääntää taas puolisonne pää näyttäytymällä muutenkin kuin verkkareissa ja tukka ponnarilla.  
Tehkää sitä mistä nautitte. Menkää vaikka ravintolaan ja nauttikaa hyvästä ruoasta, juomasta ja toisistanne. Kyllä siinä kynttilän valossa vastakkain käsi-kädessä istuessa ja toistensa silmiin tuijottaessa edelleen alkaa vatsanpohjassa lepattaa. 
Muistatteko minkälainen oli ensimmäinen yhteinen aamunne? Tehkää siitä toisinto niin hyvin kuin pystytte. 

Rento bileviikonloppu ystävien kanssa

Miten olisi, jos nyt heti soitat parhaille ystävillesi ja lyötte lukkoon yhteisen reissuajankohdan? Matkustakaa vaikka naapurikaupunkiin, ottakaa halpa hotellihuone ja viettäkää 24h yhdessä. Fiilistelkää alkuilta yhdessä laittautuen ja kuohuvaa juoden, samalla kuulumisia vaihtaen. Sitten syömään hyvin. Päättyykö teidän ilta kenties tuntien tanssimaratooniin hiki päässä ja snägärin kautta hotellille aamuyön pikkutunteina vai ruoan jälkeen yöpuvut niskaan ja siskonpedille köllöttelemään. Aamulla nautiskelette hitaan ja pitkän aamupala. Tämän jälkeen kotiin fyysisesti toipumaan univajeesta, mutta sydän täynnä rakkaita muistoja ja kymmeniä vuosia lisää elinikää naurusta. ❤ 

Viikonloppu lasten ehdoilla

Viettäkää lapset päättävät viikonloppua. Lapset saavat päättää ohjelman ja ruoat. Tänä viikonloppuna kännykät on kiellettyjä. Saattaa olla, että vietätte koko viikonlopun yöpuvuissa ja siskonpedissä makoillen tai koko perheen aktiivilomaa viettäen. Vanhemmat, uskaltakaa heittäytyä ja luottakaa jälkikasvuunne!

Metsäretkiä ja teehetkiä

Nappaan halutessasi koira tai kaveri mukaan ja lähde pitkälle pitkälle metsäretkelle. Vaikka metsä olisi tuttu, niin uskalla löytää uusia polkuja ja uusia seikkailuja. Mene sinne, missä et ole vielä käynyt. Pysähdy mättäälle, kuuntele ja katsele. Uskallatko käydä selälleen ja ihailla taivasta hipovia puita ja kuunnella niiden tarinoita? Hengitä.
Parhaisiin metsäretkiin liittyy ehdottomasti eväät. Ota termospulloon ihanan tuoksuista teetä ja pari palaa tummaa suklaata tai kunnon ruisleivät. Mitä jos tekisit matkan lapsuuteen ja pakkaat reppuun niitä eväitä, joita lapsena rakastit?

Minun palauttavaan viikonloppuuni kuuluu ehdottomasti hyvä ruoka, ihanat ihmiset ja kohtaamiset sekä liikunta. ❤ 



Kommentit